sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Invalidiliiton liittohallitus kävi Järvenpäässä




Invalidiliiton liittohallituksen kokous oli 15.4 ja se pidettiin tällä kertaa Järvenpäässä. Samalla liittohallitus, erioten uudet kuten minä, tutustui Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskukseen.


Lainattuna IJKK:n sivuilta “Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus on Invalidiliiton ylläpitämä ammatillinen erityisoppilaitos, joka järjestää ammatillista peruskoulusta ja valmentavaa ja kuntouttavaa opetusta ja ohjausta ja ammatillista lisäkoulutusta. Koulutuskeskus toimii myös ammatillisen erityisopetuksen kehittämis- ja palvelukeskuksena.


Koska en juurikaan paikasta tiennyt täytyy sanoa että yllätyin positiivisesti todella paljon. Erioten se että paikkahan oli kuin ammattikoulu (hyvät puolet ammattikouluista!) mutta todellakin siisti ja fiilis oli hyvin aikuiskoulumainen. Se johtuu ehkä eniten siitä että samalla luokalla voi olla heti peruskoulusta päässeitä, kuin viisikymppisiäkin. Kulttuurierot sukupolvien välissä varmasti tasaavat menoa, ja nuoret omalta kantiltaan opettavat myös vanhempia oppilaita.



Kelloseppä- ja kultasepänlinjat, joilla käytiin kääntymässä, herättivät ajatuksia minulla että eikö noihin voisi jotenkin liittää jotain pienimuotoista kaupallista toimintaa, jo olevien asiakastöiden lisäksi, jossa oppilaat voisivat saada kokemusta omien yritysten pyörittämisestä tms.



Hallituksen kokouksessa käsiteltiin paljon asioita ja kokous venyikin tavanomaista pidemmäksi päättyen vasta iltakuuden aikaan, jolloin jatkoimme hallituksen iltakoululla. Valtuuston kokous 28. – 29.5. päätettiin kutsua kokoon suunnitellusti mutta sitä enemmän keskustelua herätti järjestö- ja vaikuttamistoiminnan kansainvälinen ohjelma 2010-2014.


Kokouksessa myös hallitus valitsi kuntoutusyksiköiden johtokunnat. Johtokunnat toimivat yksikön johdon apuna yksikön kehittämisessä ja toiminnan suuntaamisessa käyttäjien tarpeiden mukaisesti. Käytännön johtamiseen tai hallinnointiin johtokunnat eivät puutu. Pienen keskustelun jälkeen johtokuntien liittohallituksen jäsenistä päästiin yksimielisyyteen ja minusta tuli toinen liittohallituksen edustaja Järvenpään koulutuskeskukseen, Hotasen Tomin ollessa edustaja ja toimiessa samalla johtokunnan varapuheenjohtajana.



Hallituksen iltakoulussa keskusteltiin mm siitä millainen on hyvä hallituksen jäsen ja minkälaisia tehtäviä ja rooleja on. Niistä voisi nostaa esille sen että hallituksen jäsenen tehtävä on usein kaksisuuntainen: on välitettävä hallituksen ajatuksia esim työryhmään ja katsottava että työryhmä pysyy hallituksen määrittämissä raameissa, sekä tuotava hallitukseen työryhmässä kohonneet asiat jotka tarvitsevat hallituksen huomion.

Vesa Nopanen

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Harvinaiset työryhmä kokoontui

Invalidiliiton harvinaiset työryhmä kokoontui tänään ensimmäistä kertaa uudella kaudellaan. Kaikki ryhmäläiset eivät valitettavasti päässeet paikalle mutta me muut ideoimme ahkerasti asioita.

Pitkälti kokoontuminen oli brainstormausta kun keskustelimme työryhmän tavoitteesta, tehtävistä ja tulevasta aikaansaannoksesta.

Tavoite: Työryhmä kiinnittää liittoon kuuluvat diagnoosipohjaiset jäsenyhdistykset selkeämmin kiinni liiton toimintaan

Tehtävä: Vaikuttaa siihen, että uusia harvinaisia yhdistyksiä liittyy Invalidiliittoon. Työryhmä keskittyy ensisijaisesti jäsenyhdistysten järjestöllisten toimintaedellytysten parantamiseen ja kehittämiseen. Lisäksi työryhmä tekee vaikuttamis- ja tiedottamistyötä harvinaisista vamma- ja sairausryhmistä ja omalta osaltaan seuraa EU:n harvinaiset-ohjelman (STM) syntymistä. Työryhmä myös laatii liitolle oman ohjelman harvinaisista vammaryhmistä.

Aikaansaannos: Harvinaisten toimintaohjelma

Toimikausi: 12.3.2010 – 31.12.2011

Tuossa ovat siis jo aikaisemmin asetetut lähtökohdat työryhmälle. Kun keskustelimme aiheista huomasimme kyllä että tuo uusien jäsenyhdistysten ‘houkuttaminen’ ja jo liittoon kuuluvien kiinnittäminen ovat pitkälti samoja asioita. Jätimme kypsyttelyyn mm koulutustapahtuman järjestäminen jossa niin olemassa olevat aktiivit kuin liittoon kuulumattomatkin voisivat oppia asioita Invalidiliitosta ja sen toiminnasta, kuten myös ihan saada mukaansa eväitä yhdistystyöskentelyyn. Toinen idea oli video, jossa esitellään liiton toimintaa yhdistysten näkökulmasta. Mahdollisesti cast-tyyppisesti, jossa ääni yhdistetään PowerPoint-esitykseen. Senkin tähtäin olisi se että siitä olisi hyötyä niin nykyisille jäsenyhdistyksille kuin uusillekin. Toteutuvatko nuo, mahdotonta sanoa tässä vaiheessa tietenkään.

Sitten tapetilla oli myös keskustelut Invalidiliiton aluejaosta. Tästä varmasti keskustelemme useammankin henkilön kanssa, jossa mukana ovat niin liiton alueelliset järjestötoimijat kuin aikanaan todennäköisesti aluetyöryhmäkin. Ajatuksena nyt on että pääsisivätkö harvinaiset mukaan aluetapahtumiin ja vaikuttamaan aluetyöskentelyyn. Aikaisemminhan on ollut paljon puhetta myös siitä tulisiko harvinaisten olla oma alueensa. Tämä ei tarkoita sitä että ajatusta olisi vielä hylätty, tai että lopputulosta olisi päätetty. Totesimme työryhmän kanssa että tällä hetkellä olisi hyvä keskustella alueryhmien kanssa tästäkin vaihtoehdosta että olisimme osana heitä aluetoiminnassa.

Tiedottamisesta ja vaikuttamisesta keskustelussa tuli paljonkin erilaisia ajatuksia. Harava on toki yksi kanava tiedottamisessa, tämä blogi varmasti toinen, jatkossa työryhmälle myös tullaan luomaan sivu jossa voimme kertoa valitsemistamme asioista. Koska yksi työryhmämme jäsenistä, Saara Paajanen, on mukana Harvinaiset verkostossa pyrimme olemaan hänen kauttaan vaikuttamassa myös verkostoon edes hiukan. EU:n harvinaiset –ohjelman seuraamiseksi mietimme myös muutamia liikkeitä, mutta ei ole oikein tietoa tällä hetkellä pääseekö siihen kukaan ‘kentältä’ edes millään tavalla mukaan. Se mitä muualla Euroopassa on ohjelmiin kirjoitettu, ei ole aina ollut kovin kehuvaa. Jotkut maat ovat vain halunneet ilmeisesti saada velvollisuutensa suoritetuksi – toivotaan ettei Suomi ole yksi näistä maista.

Työryhmä tarvitsee myös toimintasuunnitelman. Sen runkoa aloitimmekin jo kasaamaan ja varmasti tulevissa kokouksissa se tuleekin muovautumaan lopulliseen muotoonsa. Pitkälti asiat mitä siihen (tällä hetkellä) tulevat ovat näitä mitä tässäkin on käsitelty.

Suuri työ tulee olemaan aikaansaannoksen kasaamisessa. Eli Invalidiliiton ohjelma harvinaisista vammaryhmistä. Tämä ohjelma tullee olemaan kaksisuuntainen: yleinen vaikuttaminen ja Invalidiliiton sisäinen osuus. Tämän aloitus oli kieltämättä varsin haastavaa ja vietimmekin aikaa abstraktien ajatusten parissa runsaasti. Pohdimme sitä miten tämä korreloituu EU:n vaatimaan kansalliseen harvinaisten ohjelmaan ja siinä varmasti tuleekin olemaan päällekkäisyyksiä. Ohjelmassa tultaneen kertomaan jotain yleisiä pohjatietoja, harvinaisuuden määritelmiä sekä jotain muuta jotta harvinaisuudesta tietämätönkin henkilö olisi jossain määrin kärryillä mitä on lukemassa.

Siitä ei ole siis tietoa pystyvätkö harvinaiset potilasyhdistykset juuri kansalliseen harvinais-ohjelmaan vaikuttamaan mutta avaisinkin pelin tämän Invalidiliiton harvinaisohjelman osalta avoimemmaksi. Työryhmän läksyiksi jäi mm tähän liiton harvinaisohjelmaan asioiden listaaminen. Tarkoitus olisi kerätä mahdollisimman hyvä lista asioista joita ohjelmassa tulisi olla ja sitä kautta nähdä mitkä asiat ovat erityisesti yhteisiä ja sitä kautta niiden tulisi olla ohjelmassa mukana.

Haluatko vaikuttaa?

Mikäli haluat vaikuttaa Invalidiliiton harvinaisohjelmaan niin laittele minulle sähköpostia tai vaikka kommentoi tätä blogipostausta ja kerro meille ideoita mitä ohjelmassa sinun mielestäsi tulisi olla.

Lopuksi

Vielä lopuksi korostan että kyseessä oli siis työryhmän ensimmäinen tapaaminen ja vaikka asioiden selvittämispäätöksiä yms tehtiinkin, ei kyseessä ole se että asiat olisi lukittu paikoilleen. Päinvastoin. Nyt herättelimme ajatuksia, pohdimme suuntia, mietimme nykytilannetta ja etsimme lisää vaihtoehtoja. Osa tässäkin kirjoitetuista pohdinnoista varmasti herättävät keskusteluja, ajatuksia ja saattavat jopa nostaa tunteita.

Saara Paajanen ja minä lähdemme toukokuussa Eurordiksen Harvinaisten Konferenssiin Krakovaan. Siellä keskustelemme mm Euroopan eri maiden allienssien edustajien kanssa, kuuntelemme mittavat määrät luentoja ja toivottavasti verkostoidumme ahkerasti sekä ammennamme paljon tietoa eri toimintatavoista ja tulevista haasteista. Tarkoitukseni on sieltä kertoa kuulumisia tässä blogissa. 

t.

Vesa Nopanen