tiistai 30. lokakuuta 2007

HS: Epämuodostumat lisääntyivät huimasti Kiinassa

30.10.2007
"Peking. Synnynnäiset epämuodostumat ovat lisääntyneet Kiinassa lähes 40 prosenttia vuodesta 2001. Kiinalaisten tiedotusvälineiden mukaan joka 30:s sekunti syntyy epämuodostunut vauva.

Epämuodostumien määrä näytti lisääntyvän lähellä maan hiilikaivoksia, jotka saastuttavat merkittävästi vettä ja ilmaa, kertoivat hallituslähteet China Daily -sanomalehden mukaan.

Synnynnäisistä vioista kärsii noin miljoona kaikista 20 miljoonasta vuodessa syntyvästä vauvasta. Heistä 30–40 prosenttia kuolee pian syntymän jälkeen. Kansallisen väestö- ja perhesuunnittelukomission raportin mukaan tilanne pahenee vuosi vuodelta."


Dysmelian myötä sitä tullut mietittyä ympäristön vaikutuksia ja kysyinkin jokunen vuosi sitten joltain lääkäriltä, en muista keneltä, onko todettavissa mitään piikkiä Tshernobilin onnettomuuden jälkeen mutta silloin tietoa ei ollut saatavissa. Suomessa ei , onneksi, ole yhtä paha tuo ilmansaastetilanne kuin Kiinassa paikoitellen.

Vesku

maanantai 29. lokakuuta 2007

Harvinaisten yhteinen ja oma blogi

Tervetuloa lukemaan harvinaisten diagnoosien yhteistä blogia!
Tarkoituksena on että tänne kirjoittaa useammasta harvinaisesta yhdistyksestä, tai diagnoosista ilman yhdistystäkin, uutisia, ajatuksia, kolumneja tai muuten vaan.

Vesku